Maorikulttuuri

Uuden-Seelannin alkuperäisväestö, maorit, ovat itse asiassa saapuneet maahan vasta n. 500 vuotta sitten maahanmuuttajina oletettavasti Polyneesian saarilta, ehkä jopa Hawaijilta saakka. Eurooppalaisten invaasion jälkeen maorit ovat olleet monenlaisen sorron ja syrjinnän kohteena ja vasta 1900-luvulla valtio on palauttanut heille kuuluneita maita ja muutenkin helpottanut heidän elämäänsä. Rotorua on maori-kulttuurin keskus ja tällä seudulla onkin useita aitoja eläviä maorikyliä. Tosin sillä varauksella, että monissa näistä kylistä maorit ovat tehneet turismista pääasiallisen elinkeinonsa. Kävimme yhdessä tällaisessa kylässä Whakarewarewassa, joka on itse asiassa lyhennys kylän oikeasta nimestä, joka näkyy alla olevassa kyltissä. Opastetun kierroksen aluksi opettelimme lausumaan sen, mutta se unohtui kyllä saman tien. Oppaan mukaan Uuden-Seelannin pisimmässä maorinkielisessä kylän nimessä on 86 kirjainta.

Rotorua on tuliperäistä aluetta ja koko kylä oli täynnä kuumia lähteitä ja kuplivia muta-altaita. Lämmitys, jos sitä talviaikaan tarvitaan, samoin kuin ruoanlaitto hoituvat maasta nousevalla 150-200 asteisella höyryllä tai vulkaanisella kiehuvalla vedellä. Mekin saimme nauttia perinteisen höyryllä kypsytetyn hangi-lounaan, joka oli oikein maittavaa ja mureaa.

Uuni

Lihat kypsymässä...

... ja maissit

Tässä kypsät maissit nostetaan vedestä

Osallistuimme myös kyläläisten laulu- ja tanssiesitykseen, jonka ilmeet eivät varmaankaan tallentuneet kameraan, mutta jäivät kyllä mieleen.

Kylän laidalla on myös muutama geysir, jotka purkautuvat n. tunnin välein. Emme sattuneet paikalle suurimman, Pohutu-geysirin purkaukseen, mutta näimme niitä pienempiä, mm. ”Prince of Wales feathers”.

Maorikylän katolinen kirkko ja sitä ympäröivä hautausmaa.

Teimme lopuksi kävelyretken alueen ympäri ihmetellen erilaisia vulkaanisia ilmiöitä.

Kylävierailun jälkeen ajoimme vielä noin 30 km päähän Rotoruasta etelään, jossa on Kerosene Creek -niminen terminen joki. Viimeiset kilometrit olivat kuoppaista kapeaa soratietä, mutta löysimme paikan. Pulahdimme kylpemään sen 40 asteiseen veteen. Ei ollut kovin virkistävää, mutta rentouttavaa kyllä.

Paluumatkalla pysähdyimme vielä ihmettelemään vihreää Rotowhero-järveä. Vihreä väri johtuu veden sisältämistä mineraaleista. Tämänkin järven lämpötila on n. 40 astetta. Emme kuitenkaan pysähtyneet kylpemään, vaan jatkoimme matkaa kohti Rotoruaa.

Illalla kävelimme vielä Government Gardens -puiston kautta syömään. Rotorua ei ole mitenkään erityisen kaunis kaupunki, mutta puistot ovat hienoja.

Taustalla näkyy Rotoruan museo

Tunnistamaton paikallinen lintu

Rotoruan alueella riittäisi nähtävää ja ihmeteltävää pidemmäksikin ajaksi,  mutta huomenna matkamme jatkuu edelleen kohti pääkaupunki Wellingtonia, jonne tähtäämme maanantaiksi. Sitä ennen kiertelimme vielä pohjoissaaren nähtävyyksiä, joista lisää seuraavassa päivityksessä.