Rotoruan alueen vulkaaniset ihmeet

Rotoruan alue on tuliperäistä ja niinpä luonnonnähtävyydet siellä ovat vailla vertaa: sammuneita tulivuoren kraatereita, kuumia lähteitä, kuplivia muta-altaita, mineraalien ja levien värjäämiä lampia, höyryäviä puroja, joissa kylpeä... Monia näitä voi nähdä ilmaiseksikin jopa Rotoruan kaupungin puistossa, mutta monille alueille kaupungin ulkopuolella peritään maksu ja niihin on rakennettu turvalliset kulkureitit ja näköalapaikat turisteja varten.

Wai-O-Tapun geotermaalinen luonnonpuisto on alueista monipuolisin ja värikkäin. Lisäksi alueella on geysiiri, joka syöksee vettä sisuksistaan kerran vuorokaudessa. Geysiiri on nimeltään Lady Knox ja sitä saapuu joka päivä katsomaan satamäärin turisteja, joita varten on rakennettu suuret pysäköintialueet ja amfiteatterimainen katsomo, jossa saa ihailla korkea vesisuihkua.

Mekin istuimme paikoillamme odottamassa geysiirin purkausta tänään klo 10.15 ja ihmettelimme, miten se voi toimia niin kellontarkasti. Syy selvisikin, kun 'show' alkoi — geysiirin purkautumisaukkoon heitettiin paketillinen saippuaa, joka sai aikaan veden kuohumisen ja suihkuamisen lähes 10 metrin korkeuteen! Kuuleman mukaan Lady Knox purkautuu aivan itselläänkin, mutta ei välttämättä edes joka päivä, joten siksi sitä pitää hiukan auttaa.

Matka jatkui Wai-O-Tapusta kohti etelää ja samalla kiipesimme reilusti ylös päin Tongariron kansallispuistoon, jonka alueella on pohjoissaaren korkein huippu Mount Ruapehu (2797 m). Se on myös ainoa ympärivuoden lumihuippuinen vuori tällä saarella.

Mount Ruapehun rinteillä voi talvisin lasketella, mutta nythän täällä on kesä,  joten sen sijaan on tarjolla vaellusreittejä. Niinpä teimme parin tunnin vaelluksen Taranakin vesiputouksille. 

Vaellukselta palattuamme olimme suunnitelleet mennä saunaan, mutta täällä saunassa ollaan uimapuku päällä, eikä se oikein suomalaiselle sovi. Varasimme sen sijaan porealtaan ja lepuutimme siellä kävelystä kipeytyneitä jäseniämme. Tänään on tullut käveltyä todella paljon, askelmittarin mukaan yli 19.000 askelta 😄

Välikommentti: matkareitin muutos koronaviruksen takia

Kaikki mediat tuntuvat olevan täynnä koronavirusta. Sillä on vaikutusta myös meidän matkareittiimme. Alun perin meidän piti lentää Australian Melbournesta Hong-Kongin kautta Malediiveille. Aloimme miettiä muita reittivaihtoehtoja jo ennen lähtöämme, kun korona-hysteria alkoi kasvaa. Kun sitten hongkongilainen lentoyhtiö Cathay Pacific muutti lentojamme kahteen kertaan ja reitti olisi ollut Melbourne - Hong-Kong - Singapore - Colombo (Sri Lanka) - Malé, pyysimme matkakonsulttiamme Nitaa Kilroylta etsimään meille uuden reitin. Se järjestyikin, ja nyt lennämme Sri Lankan Airwaysilla Melbournesta Colomboon Sri Lankalle, olemme siellä lyhyen yön lentokenttähotellissa ja jatkamme aamulla Maléen siten, että menemme lentokentältä suoraan veneelle, jossa vietämme viimeisen lomaviikkomme Malediivien eri atolleilla. Tuleepahan bongattua vielä yksi uusi maa, vaikka oikeasti emme astu Sri Lankan maaperälle vaan pysymme koko aika lentoaseman transit-alueella, joten viisumiakaan ei tarvita.

Täytyy kyllä kehua Kilroy Travelsia ja erityisesti Nita Jurvalaa. Hän on antanut meille aivan fantastista palvelua aivan varausten alkumetreiltä lähtien ja erityisesti myöhemmissä muutostilanteissa.

Maorikulttuuri

Uuden-Seelannin alkuperäisväestö, maorit, ovat itse asiassa saapuneet maahan vasta n. 500 vuotta sitten maahanmuuttajina oletettavasti Polyneesian saarilta, ehkä jopa Hawaijilta saakka. Eurooppalaisten invaasion jälkeen maorit ovat olleet monenlaisen sorron ja syrjinnän kohteena ja vasta 1900-luvulla valtio on palauttanut heille kuuluneita maita ja muutenkin helpottanut heidän elämäänsä. Rotorua on maori-kulttuurin keskus ja tällä seudulla onkin useita aitoja eläviä maorikyliä. Tosin sillä varauksella, että monissa näistä kylistä maorit ovat tehneet turismista pääasiallisen elinkeinonsa. Kävimme yhdessä tällaisessa kylässä Whakarewarewassa, joka on itse asiassa lyhennys kylän oikeasta nimestä, joka näkyy alla olevassa kyltissä. Opastetun kierroksen aluksi opettelimme lausumaan sen, mutta se unohtui kyllä saman tien. Oppaan mukaan Uuden-Seelannin pisimmässä maorinkielisessä kylän nimessä on 86 kirjainta.

Rotorua on tuliperäistä aluetta ja koko kylä oli täynnä kuumia lähteitä ja kuplivia muta-altaita. Lämmitys, jos sitä talviaikaan tarvitaan, samoin kuin ruoanlaitto hoituvat maasta nousevalla 150-200 asteisella höyryllä tai vulkaanisella kiehuvalla vedellä. Mekin saimme nauttia perinteisen höyryllä kypsytetyn hangi-lounaan, joka oli oikein maittavaa ja mureaa.

Uuni

Lihat kypsymässä...

... ja maissit

Tässä kypsät maissit nostetaan vedestä

Osallistuimme myös kyläläisten laulu- ja tanssiesitykseen, jonka ilmeet eivät varmaankaan tallentuneet kameraan, mutta jäivät kyllä mieleen.

Kylän laidalla on myös muutama geysir, jotka purkautuvat n. tunnin välein. Emme sattuneet paikalle suurimman, Pohutu-geysirin purkaukseen, mutta näimme niitä pienempiä, mm. ”Prince of Wales feathers”.

Maorikylän katolinen kirkko ja sitä ympäröivä hautausmaa.

Teimme lopuksi kävelyretken alueen ympäri ihmetellen erilaisia vulkaanisia ilmiöitä.

Kylävierailun jälkeen ajoimme vielä noin 30 km päähän Rotoruasta etelään, jossa on Kerosene Creek -niminen terminen joki. Viimeiset kilometrit olivat kuoppaista kapeaa soratietä, mutta löysimme paikan. Pulahdimme kylpemään sen 40 asteiseen veteen. Ei ollut kovin virkistävää, mutta rentouttavaa kyllä.

Paluumatkalla pysähdyimme vielä ihmettelemään vihreää Rotowhero-järveä. Vihreä väri johtuu veden sisältämistä mineraaleista. Tämänkin järven lämpötila on n. 40 astetta. Emme kuitenkaan pysähtyneet kylpemään, vaan jatkoimme matkaa kohti Rotoruaa.

Illalla kävelimme vielä Government Gardens -puiston kautta syömään. Rotorua ei ole mitenkään erityisen kaunis kaupunki, mutta puistot ovat hienoja.

Taustalla näkyy Rotoruan museo

Tunnistamaton paikallinen lintu

Rotoruan alueella riittäisi nähtävää ja ihmeteltävää pidemmäksikin ajaksi,  mutta huomenna matkamme jatkuu edelleen kohti pääkaupunki Wellingtonia, jonne tähtäämme maanantaiksi. Sitä ennen kiertelimme vielä pohjoissaaren nähtävyyksiä, joista lisää seuraavassa päivityksessä.

Turisteina Uuden Seelannin pohjoissaarella

Pohjoissaarella on parhaillaan paras turistikausi ja täällä mekin nyt kierrämme nähtävyyksiä muiden mukana. Keskiviikkoaamuna jätimme taaksemme Coromandelin niemimaan upeat hiekkarannat ja lähdimme Tairuasta ajamaan Pacific Coast Highwayta alaspäin tavoitteena päästä illaksi Waitomo Cavesiin. Matkaa oli noin 215 km ja se taittui mukavasti parin pysähdyksen taktiikalla.

Motellimme Paku Lodge Tairuassa

Ensimäinen pysähdyksemme oli Hertzin toimistossa Taurangan kaupungissa. Siellä saimme rekisteröityä myös Annen vuokra-automme kuljettajaksi, ja niin me molemmat saamme jatkossa jännitystä elämäämme — kumpi sitten jännittääkin enemmän ajaminen vai vieressä istuminen... 😂

Anne tarkkana ajamassa ensimmäistä kertaa elämässään tien vasemmalla puolella 

Kivenheiton päässä päiväreitiltämme sijaitsi Hobbitonin turistirysä, ja niinpä poikkesimme sinne lounastauolle. Paikka vaikutti aika vaatimattomalta verrattuna Disneylandiin tai edes Muumimaailmaan eikä siellä ollut minkäänlaista turistiryntäystä. Elokuvan filmauspaikkoja pääsi kiertämään busseilla, joita lähti 5 minuutin välein, mutta useimmat bussit lähtivät liikkeelle aika vajaina. Me jätimme kokemuksen väliin ja nautittuamme lounaan jatkoimme matkaa seuraavan yön majapaikkaamme Waitomo Cavesiin. Se on vain 50 asukkaan kylä, mutta emäntämme mukaan kylässä vieraili viime vuonna 2 miljoonaa turistia — olisiko rouva hiukan liioitellut... Totta kuitenkin on, että pelkästään  Waitomo Cavesin kiiltomatoluolissa vieraili viime vuonna 700 000 kävijää!

Kari kiiltomatoluolaston sisäänkäynnillä

Waitomossa oli noin 30 asteen helle, mutta maanalaisessa luolastossa oli mukavan viileää, noin 14-16 astetta. Waitomo Cavesin kiiltomatoluolissa ei saanut valokuvata, joten niitä täytyy vain yrittää kuvailla ja kuvitella mielessään. Valtava tippukiviluolasto löydettiin vuonna 1887, mistä lähtien niissä on järjestetty opastettuja kierroksia. Osa luolastoa on veden vallassa, ja siinä osassa elää valtava määrä kiiltomatoja (arachnocampa luminosa) kiinnittyneinä luolan kattoon. Siellä ne hehkullaan houkuttelevat saaliikseen hyönteisiä. Mitä nälkäisempi kiiltomato, sitä kirkkaammin se loistaa! Luolissa kuljettiin jalkaisin oppaan johdolla, ja kierros päättyi venematkaan siinä osassa luolaa, jossa kiiltomadot hehkuivat. Tunnelma pimeässä luolastossa oli lähes epätodellinen, kun vene lipui äänettömästi ja kaikki matkustajat melkein pidättivät hengitystään ihaillessaan tuhansia valopisteitä luolan pimeässä katossa.

Tässä järjestäjien ottama lavastettu kuva.

Päivän ajomatkamme oli mukavan lyhyt, ja pian puolen päivän jälkeen saavuimme Rotoruan kaupunkiin Rotorua-järven rannalla. 

Kuirau Park Rotoruan kaupungissa

Rotoruan alue on tuliperäistä ja täällä on kuumia lähteitä ja geysireitä. Kaupungin asukkaista noin kolmannes on maoreja eli saarten alkuperäisväestöä. Tämä on myös puuteollisuus- ja metsänkasvatusaluetta. Kävimmekin kävelyretkellä punapuumetsässä, joka on istutettu vuonna 1901. Korkein puu metsässä on 72 metriä korkea.

Punapuumetsässä on myös ilmassa kulkeva kävelyreitti, jonka muodostavat puiden väleihin ripustetut riippusillat 20 metrin korkeudessa. Reitin kiertäminen kesti noin 40 minuuttia ja se oli auki vielä auringon laskettua kahdeksan maissa. Silloin metsässä syttyivät eriväriset valotaideteokset ja puista roikkuvat lyhdyt, joita ihaillen kiersimme riippusillalta toiselle. Myös Sussexin herttuapari Meghan ja Harry olivat kiertäneet tämän reitin pari vuotta sitten täällä vieraillessaan 😁

Huomenna on sitten tarkoitus tutustua tarkemmin Maorien kulttuuriin ja historiaan.