keskiviikko 11. maaliskuuta 2020

Wanaka

Tiistaiaamu Te Anaussa avautui aika masentavana: vettä satoi ja taivas näytti synkältä. Sade kuitenkin taukosi aamiaisen aikana ja saimme matkalaukut autoon kuivina. Starttasimme kohti Wanakaa noin 250 kilometrin päässä. Navigaattorin mukaan meillä olisi kolmen tunnin ajo, mutta kokemuksemme mukaan pienillä ja mutkaisilla teillä aikaa kuluisi ainakin puoli tuntia enemmän. Välillä satoi rankastikin, mutta sitten maisemat avautuivat taas kauniina ja selkeinä. Matkan varrella näimme valtavia lammaslaumoja ja myös laiduntavia peuroja. Pysähdyimmekin matkan varrella ihailemaan hienoja näkymiä useamman kerran. Meillähän ei ollut kiire minnekään, lomalla kun ollaan.









Saavuimme Wanakaan klo 13.30 maissa ja majoituksemme yllätti taas positiivisesti: meillä oli varattu yhden makuuhuoneen huoneisto loma-resortista, mutta vastaanoton rouvat ystävällisesti antoivat meille upgraden kolmen makuuhuoneen huoneistoon yläkerrasta, mistä olisi näköala Wanaka-järvelle. Emme tietenkään olisi tarvinneet ylimääräisiä makuuhuoneita, mutta isommissa huoneistoissa oli myös paremmat näköalat, pesukone ja kuivausrumpu sekä autotalli. Siispä majoituttuamme alkoi taas pyykkäys, tällä kertaa kolme koneellista.

Illansuussa kävelimme Wanakan keskustaan parin kilometrin päähän. Lähtiessä näytti siltä, että sateet olivat loppuneet, samaa näytti sadetutka, mutta jo muutaman minuutin kävelyn jälkeen alkoi sataa, ja sade jatkui koko lenkkimme ajan. Palattuamme kuitenkin pääsimme uima-allasalueen ihan kelvolliseen saunaan, porealtaaseen ja lämmitettyyn uima-altaaseen. Tuntuipa hyvältä.

Keskiviikoaamuna sää oli muuttunut aurinkoiseksi. Päätimme lähteä patikoimaan Waterfall Creekille helppoa, lähes koko ajan Lake Wanakan rantaa kulkevaa reittiä. Maisemat olivat todella kauniit. Kävely teki hyvää eikä rasittanut liikaa.



Lounaan jälkeen otimme vähän aikaa aurinkoa terassillamme, mutta sitten päätimme lähteä vielä toiselle kävelylle läheisen Mount Ironin huipulle. Tämä lenkki oli rankempi, mutta näkymät olivat aivan upeita. Kännykkäkameran kuvat valitettavasti latistavat korkeuseroja, mutta onneksi muistikuvat jäävät mieleemme.









Palattuamme suuntasimme taas uima-allasalueelle ja saunaan, poreisiin sekä uimaan. Tuntuipa taas hienolta! Illallista valmistaessamme seurasimme samalla auringon laskeutumista järven takana olevien vuorten taakse.


Olipa upea päivä. Wanaka on mielestämme tähänastisen matkamme hienoin paikka ja myös majapaikkamme on toistaiseksi koko matkan paras — ainakin ensimmäinen, missä kylpyhuoneissa on lattialämmitys!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti