Ennen laivan lähtöä poikkesimme uudestaan Te Papan -kansallismuseossa, missä vietimme vielä hyvän tovin. Ja nähtävää siellä olisi riittänyt varmaan viikoksikin!
Matkalaukut jätimme säilytykseen hotellille, ja mukana meillä oli vain yöpymiskassi, kun astuimme Bluebridge-yhtiön laivaan, joka veisi meidät eteläsaarelle noin 3,5 tunnin merimatkan taa.
 |
Vaikka sää olikin jälleen tuulinen, meri näytti aika tyyneltä, kun laiva irtosi Wellingtonin satamasta. Matkatovereiksemme saimme brittipariskunnan, joka oli asunut yli 40 vuotta Uudessa-Seelannissa ja siitä osan aikaa myös Wellingtonissa. He vakuuttivat, ettei kaupunki turhaan ollut saanut kutsumanimeä ’windy Wellington’. Päästyämme jonkin matkan päähän rannasta aallot alkoivatkin nousta ja keinuttaa alusta melkoisesti. Olimme asettuneet istumaan aivan laivan keulaan 7. kannelle, mistä seurasimme, kun keula halkoi vaahtopäisiä aaltoja. Ennen pitkää keinutus ei enää tuntunut kovin mukavalta, pikemminkin epämiellyttävältä. Molemmat tunsimme, kuinka vatsa välillä tuntui kääntyvän ylösalaisin ja iho alkoi olla kylmännihkeää. Taistelimme urhoollisesti pahoinvointia vastaan ja parin tunnin kuluttua tilanne helpottikin, kun pääsimme eteläsaaren saariston suojiin ja merenkäynti laantui.
 |
| Lähestymme Pictonia |
Pictonissa bussi kuljetti meidät Picton Yacht Club hotellille, jossa majoitumme. Ikkunastamme on näkymä venesatamaan ja sisäpihalla olevalle uima-altaalle, mutta ulkolämpötilan ollessa ehkä 15 astetta ei uiminen lämmittämättömässä altaassa houkuttele 🙁 Sen sijaan lähdimme sääoloja uhmaten tutustumaan kaupunkiin ja etsimään ruokapaikkaa. Löysimmekin kivan ravintolan, missä nautimme hyvän illallisen paikallisen pinot noir'n ryydittämänä.
Huomenna pääsemme tutustumaan Marlborough'n viinitiloihin ja maistelemaan paikallisia viinejä. Sääennusteen mukaan tuulinen sää jatkuu eikä lämpötilassakaan ole tapahtumassa suuria muutoksia, joten lienee parasta laittaa suunnilleen kaikki mukana olevat vaatteet päälle!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti